Tänään ulko-oven takana oli kaksi univormupukuista virkailijaa, jotka olivat ihan henkilökohtaisesti tulleet ojentamaan minulle sakon huonosta roskahuollosta. Tähän ei edes Kafka olisi pystynyt! Tapahtumaketju oli siis mennyt siten, että roskia hakemaan tulleet kaverit olivat pitäneet laatikkoamme liian täytenä (kuten kirjoitin aiemmin, kansi jäi 10 cm auki) ja poimineet "ylimääräisen" roskapussin laatikosta pois kadulle. Katuvartta vartioivat roskapirkot olivat nähneet pussin kadulla ja katsoivat minun rikkoneen kunnallisia säännöksiä. Erityisen pahaksi asian teki se, etten avannut ovea - yllättävää kyllä olin yliopistolla enkä kotona. En tietenkään tiennyt tästä mitään, kun aivan viattomana iltayhdeksältä kotiin tullessani kärräsin roskalaatikon takaisin sisäpihalle.
Sain kuulla, että minulla oli oikeus vaieta, mutta jos halusin puolustautua heidän esittämäänsä syytettä vastaan, kaikkea sanomaani voitaisiin käyttää minua vastaan. Virallista tavaraa. Virkailijoiden kanssa käytiin pitkä ja hetkittäin varsin kiivas neuvottelu siitä, missä määrin laki saattoi vaatia meidän jäävän kotiin roskalaatikkomme lapsenlikoiksi ja voidaanko olettaa, että koska asustamamme talo on alunperin kaavoitettu kahdelle asunnolle, ei ole mahdollista, että samassa asunnossa asuukin viisi-kuusi itsenäistä aikuista ihmistä, jotka kukin tuottavat joukon roskia aktiivisista kierrätysyrityksistä huolimatta. Tilanne ei ole mitenkään tavaton - koko Station Street on tällaisten opiskelijakommuunien valloittama. Ja mistä johtuikaan se, että minua henkilökohtaisesti syytettiin roskien heitteillejätöstä? Kadulle jääneestä pussista oli onnistuttu kaivamaan palanen pahvia, jossa oli lähetetty minulle osoitettu kirja Amazonista - pahvissa oli juhlallisesti nimi ja osoite.
Neuvottelun lopputulos oli kuitenkin sikäli onnellinen, että sakkojen sijaan sain kirjallisen varoituksen ja henkilötietoni, etnisyys mukaanlukien, kirjattiin Charborough Councilin tietokantoihin. Taas tuli 2100-luvun historioitsijoille mielenkiintoista tutkittavaa.
Tässä katkonaista päivitystä useammalta viikolta yhtä aikaa, minkäänlaista kronologiaa en voi luvata:
Loughborough'n yliopisto on kuuluisa - jos ei muualla kuin Englannissa, niin ainakin täällä ja jos ei muusta niin ainakin urheilusta. Luentosalista toiseen siirryttäessä ei millään tavalla pysty välttämään valtavia urheilukenttiä ja opiskelijoiden pukeutumisesta voi helposti päätellä, että aikaa kuluu enemmän treeni- kuin luentosaleissa. Tämän perusteella voisi tietysti kuvitella, että kampuksella olisi erittäin helppoa käydä suihkussa. Tilanne on juuri päinvastainen: suihkuja ei löydy urheiluhalleista, ei tanssisalin yhteydestä, ei edes uimahallista. Tai kyllä uimahallista suihku löytyy, mutta se sijaitsee allasosastolla ja peseytyminen on siis ymmärrettävästi aika rajoitettua. Pukuhuoneiden yhteydessä ei suihkuja ole ja tanssisalin yhteydessä ei itse asiassa ole edes pukuhuonetta, vain vessa. Kaverit lounaalla epäilivät, että koska suurin osa opiskelijoista joka tapauksessa asuu kampuksella Halls-asuntoloissa, he voivat käydä treenien jälkeen kotonaan suihkussa ja vaihtamassa vaatteita eikä suihkuille ole tarvetta. Ottaen huomioon, että merkittävä joukko opiskelijoista on kuitenkin parikymppisiä miehenalkuja, olen kyllä sitä mieltä että suihkuista säästäminen ei ollut välttämättä hyvä idea.
Viime viikolla varhain keskiviikkoaamuna talo tärisi omituisesti. Ensimmäinen ajatus oli maanjäristys, mutta koska se oli ajatuksena täysin älytön, päättelin alakerran lämmittimen paukahtaneen. Jännittävää kyllä, tämä vaihtoehto oli näistä kahdesta vähemmän kiinnostava, joten asian selvittäminen sai jäädä aamuun. Aamulla sitten kuulimme, että maanjäristys se tosiaan oli ollut, voimakkain viimeiseen pariin vuosikymmeneen. Pahimmillaan voimakkuus oli luokkaa 5 Richterin asteikolla jossain päin Pohjois-Englantia, mikä tarkoitti hajonneita savupiippuja ja muuta ikävää, muttei sentään henkilövahinkoja. Loughborough'ssa tosin tärinä oli hädin tuskin suurempi kuin mitä suurehko rekka olisi saanut ohi ajaessaan aikaan. Päivän spekuloidun aihe oli, tunsivatko Lontoossa asuvat kaverit tosiaan tärinän vai olivatko tämänsuuntaiset väitteet vain epätoivoinen yritys päästä osalliseksi päivän jymyuutisesta.
Englantilaisissa taloissa näyttää olevan sellainen hupainen piirre, että ne eivät ole koskaan, koskaan aivan 100% kunnossa. Saksalainen kämppiksemme Simon hermostui toissapäivänä vuokraisännän vitkutteluun ja tyhjiin lupauksiin erilaisten pikkukremppojen korjaamisista ja yhteistuumin kirjoitimme listan asioista, jotka pitäisi hoitaa kuntoon ASAP. Hän oli odottanut oman kattohuoneistonsa ikkunaan kaihtimia melkein kuukauden ja itse olemme sinnitelleet yläkerran käytävässä ilman valoa pari viikkoa sen jälkeen kun sulake poksahti yhtenä aamuna. Yläkerran vessassa ei myöskään ollut lukkoa ja pesukoneen luona tuoksahti ikävästi viemäriltä. Yhteisellä painostuksella oli niin paljon vaikutusta, että heti seuraavana aamuna saimme yläkertaan uuden lampun ja vessaan lukon sekä pyyhekoukkuja. Samalla kierroksella tyhjättiin turhat ilmat pikkuhuoneen patterista, mikä nosti heti lämpötilaa merkittävästi miellyttävämmäksi. Pesukoneen viemäriletkun reunus tulpattiin kunnolla ja jopa alaoven hankala lukko vaihdettiin. Talo tuntui ihan paratiisilta lähes vuorokauden. Kunnes yläkerran wc aloitti jo kertaalleen korjatun vaivansa uudestaan: jonkin alle tulitikun kokoisen silikonitukkeuman tms. vuoksi säiliö lillittää jatkuvasti hiukan vettä (ei toki onneksi lattialle) ja täyttyy äänekkäästi n. 15-20 sekunnin välein, yötä päivää. Korjaajaa jouduttaneen odottamaan, itse veikkaan, että vähintään ensi viikon.
Yksi asia, joka edelleen aiheuttaa säännöllisiä kulttuurishokkeja, on paikallinen jätehuoltojärjestelmä. Tänne muutettaessa saimme joukon erivärisiä jätesäkkejä: mustia, punaisia ja vihreitä. Mustiin laitetaan sekajäte, punaisiin ja vihreisiin kierrätystavara tarkkojen sääntöjen mukaan. Mustissa jätesäkeissä olevat jätteet laitetaan korkeaan jäteastiaan, joita on kullekin asunnolle omansa, värillisissä säkeissä olevat jätteet taas omaan matalaan muovilaatikkoon, johon myös tungetaan lasitavarat. Jätteistä pääsee eroon siten, että joka toisena torstaiaamuna haetaan sekajätteet ja joka toisena kierrätysjätteet. Kulloinenkin laatikko pitää viedä edellisenä iltana kadulle oman oven eteen ja se tyhjennetään jossain vaiheessa aamupäivää, minkä jälkeen oma laatikko on itse haettava takaisin sisäpihalle. Laatikossa saa olla vain sallitunvärisiä muovipusseja ja kaikki pussit on aseteltava laatikkoon - kadulle jätetyistä, samoin kuin väärän värisistä muovipusseista saa usean kymmenen punnan sakon.
Tähän mennessä ongelmia on ollut jo useita: a) oman korkean jäteastian saapuminen kesti kolmatta viikkoa, minkä aikana yritimme jättää pelkät pussit ilmoitettuna aikana kotioven eteen - pussit jätettiin keräämättä ja jätehuollosta tuli huomautus, b) keittiön pursutessa roskia yritimme viedä sekä seka- että kierrätysjätteet ulos - toinen puoli roskista oli jätetty kadulle ja postilaatikossa oli huomautus, c) keittiön pursutessa sekajätteitä kasasimme roskalaatikkoon huikeat kolme säkkiä, jolloin laatikon kansi jäi n. 10 cm auki - yksi säkeistä oli jätetty kadulle ja postilaatikossa oli tiukkasävyinen soittopyyntö. Seuraavan kahden viikon aikana viiden hengen asuntomme saa siis tuottaa yhteensä korkeintaan yhden mustan jätesäkin verran roskia, tai muuten joudumme taas tekemisiin jäteyhtiön kanssa. Jos planeetta ei tällä pelastu, niin ei kyllä millään.
Viime viikonlopun vietimme Lontoossa. Majoitusta ei voi sielläkään kehua, mutta kaupunki on edelleen yhtä viehättävä. Perjantaina satoi ikävästi, joten ilta kului enimmäkseen viisikerroksisessa Foley's -kirjakaupassa. Lauantaina ja sunnuntaina aurinko sen sijaan paistoi ja aika kului jokivartta kävellen ja nähtävyyksiin tutustuen. Tällä kertaa nähtiin hiukan Turun linnaa vanhempi Tower of London, maailman korkein maailmanpyörä London Eye ja jopa Big Ben, joka jäi viime reissulla katsastamatta. China Townista nopalla valittu ravintola ei suuremmin ylittänyt odotuksia, mutta lauantai-iltana nähty Stomp oli hauska esitys - tosin täytyy myöntää, että koko päivän käveleminen alkoi jo painaa jalkoja ja silmäluomia. Kotimatkalla todettiin jälleen British Snailin arvaamattomuus. Junamatka kesti yhteensä 4 tuntia (vs. 1,5 tuntia Loughborough'sta tultaessa) signaaliongelmien vuoksi, missä oli tosin se etu, että junassa ehti lukea joitain rästiin jääneitä artikkeleita. Kaikkiaan Lontoosta jäi silti hyvä mieli ja tuntui hauskalta huomata, että vähitellen on oppinut tunnistamaan joitakin katuja ja suuntia myös ilman karttaa.
