Tänään ulko-oven takana oli kaksi univormupukuista virkailijaa, jotka olivat ihan henkilökohtaisesti tulleet ojentamaan minulle sakon huonosta roskahuollosta. Tähän ei edes Kafka olisi pystynyt! Tapahtumaketju oli siis mennyt siten, että roskia hakemaan tulleet kaverit olivat pitäneet laatikkoamme liian täytenä (kuten kirjoitin aiemmin, kansi jäi 10 cm auki) ja poimineet "ylimääräisen" roskapussin laatikosta pois kadulle. Katuvartta vartioivat roskapirkot olivat nähneet pussin kadulla ja katsoivat minun rikkoneen kunnallisia säännöksiä. Erityisen pahaksi asian teki se, etten avannut ovea - yllättävää kyllä olin yliopistolla enkä kotona. En tietenkään tiennyt tästä mitään, kun aivan viattomana iltayhdeksältä kotiin tullessani kärräsin roskalaatikon takaisin sisäpihalle.
Sain kuulla, että minulla oli oikeus vaieta, mutta jos halusin puolustautua heidän esittämäänsä syytettä vastaan, kaikkea sanomaani voitaisiin käyttää minua vastaan. Virallista tavaraa. Virkailijoiden kanssa käytiin pitkä ja hetkittäin varsin kiivas neuvottelu siitä, missä määrin laki saattoi vaatia meidän jäävän kotiin roskalaatikkomme lapsenlikoiksi ja voidaanko olettaa, että koska asustamamme talo on alunperin kaavoitettu kahdelle asunnolle, ei ole mahdollista, että samassa asunnossa asuukin viisi-kuusi itsenäistä aikuista ihmistä, jotka kukin tuottavat joukon roskia aktiivisista kierrätysyrityksistä huolimatta. Tilanne ei ole mitenkään tavaton - koko Station Street on tällaisten opiskelijakommuunien valloittama. Ja mistä johtuikaan se, että minua henkilökohtaisesti syytettiin roskien heitteillejätöstä? Kadulle jääneestä pussista oli onnistuttu kaivamaan palanen pahvia, jossa oli lähetetty minulle osoitettu kirja Amazonista - pahvissa oli juhlallisesti nimi ja osoite.
Neuvottelun lopputulos oli kuitenkin sikäli onnellinen, että sakkojen sijaan sain kirjallisen varoituksen ja henkilötietoni, etnisyys mukaanlukien, kirjattiin Charborough Councilin tietokantoihin. Taas tuli 2100-luvun historioitsijoille mielenkiintoista tutkittavaa.
