Back to school

Arki on viimeinkin pyörähtänyt käyntiin. Oikeastaan tuntuu ihan mukavalta, että päivittäin on jotain säännöllistä pakollista tekemistä - ja nimenomaan jotain muuta kuin kampuksella harhailua tai erilaisten lomakkeiden ja esitteiden metsästämistä.

Tällä viikolla siis alkoivat luennot. Varsinaista opetusta ei viikossa kovin paljoa ole, mutta kaikilla kursseilla jaetaan tarkat ja pitkähköt listat siitä, mitä kaikkea olisi suositeltavaa olla luettuna ennen seuraavaa tapaamiskertaa. Loppukokeilla pelotellaan jo nyt, aivan kuin ylioppilaskirjoituksilla aikanaan. Kaikkein hupaisin oli maanantain projektijohtamisen luennoitsija, joka painotti lujasti, ettei tenttiin ole tulemista ellei oikeiden vastausten ja kriittisen ajattelun lisäksi muista siteerata lähteitään vuosiluvun tarkkuudella. Tällä viikolla on siis tehty "vapaaehtoista" taustatyötä ensi viikon luentoja varten enemmän kuin koskaan aiemmin tähänastisen yliopistouran aikana.

Toinen tällä viikolla aikaa vienyt projekti ovat olleet kielten kurssit. Yliopisto järjestää sekä avoimia, maksullisia iltatunteja että varsinaisia kursseja periaatteella "jos et ota kurssista opintoviikkoja, voit tulla ja mennä niin kuin parhaaksi näet". Toisaalta kurssit järjestetään prime time viikolla ja ne menevät helposti päällekkäin varsinaisten luentojen kanssa. Aika harva britti on kiinnostunut kielten kursseista, joten pääsääntöisesti tilaa kyllä on, jos vain innostusta riittää.

Syy siihen, miksi näihin kielten tunteihin on mennyt niin tuhottomasti aikaa (yhteensä yhden työpäivän verran), on se että kielitaitotasojen vaativuuksia on jokseenkin vaikea arvioida eri koulujärjestelmien välillä. Ainoa täsmällinen tapa ottaa selvää kurssin tasosta on mennä ja istua itse paikalla yksi tunti tai yksi istunto, à kaksi tuntia. Maanantaina oli siis Intermediate German, joka oli liian vaikea, tiistaina Basic German, joka oli liian helppo, keskiviikkona Advanced French II, joka oli liian vaikea ja torstaina ja perjantaina lopulta ne sopivan tasoiset Advanced French I ja German 3. Perjantaina olisi voinut halutessaan myös mennä Spanish 2 -luennolle, mutta viikon kielikeskuskiintiö oli siinä vaiheessa jo täynnä. Ich habe schon ganz viele Sprachen studiert.

Vaihto-opiskelijoita ei voi kyllä syyttää passiivisuudesta. Pelkästään tällä viikolla bileitä on pidetty ainakin Tinekellä (Belgiasta), Unionilla (yliopiston omat hipat), Silvialla (Saksasta) ja Christianilla (myös Saksasta). Tapahtumissa käyvät paljolti samat ihmiset ja ydinporukka on tullut nopeasti tutuksi. Sitä paitsi kaikki on yhteydessä kaikkeen: Silvian poikaystävä Simon on juuri muuttanut meidän talon yläkertaan, jota oli suositellut Petro, jonka kämppis on Tineke, joka käy samalla kuntosalilla kuin suomalainen Maria, jonka läheinen kaveri on Christina, joka on saksalainen, kuten myös Christian, joka asuu samassa Hall of Residence -asuntolassa kuin tsekkiläinen Lenka, joka taas on samoilla luennoilla torstaisin... Jos aikoo olla tutustumatta keneenkään, saa tosissaan nähdä vaivaa.

Tässä muutama kuva kotikylästä:

Takapiha makuuhuoneen ikkunasta katsottuna

















Sisäänkäynti sisäpihalle. Ei, valoja ei ole.























Tältä meidän katu näyttää

















Derby Roadin lähikauppa - myy mitä tahansa italialaista.

















Lauantainen toripäivä







































Urbaania menoa kampuksella

Puuroa

Puuro on muuten ihan poikkeuksellisen symbolipitoinen ruoka. Ja ilmankos, onhan se maultaan, hajultaan ja rakenteeltaan niin mitätöntä, ettei kukaan järkevä ihminen koskisi puurolusikkaan vain ruoan itsensä vuoksi. Puuro täytyy ylevöittää komeilla symboleilla, jotta aamupalaansa nauttiva kuluttaja (?) ei tuntisi oloaan niin ankeaksi. 

Tämä tietysti koskee monia muitakin ankeita ruokalajeja. Puuroon liittyy kuitenkin sellainen erityispiirre, että sitä ympäröivä symboliikka on huomattavan usein juuri kansallisromanttista. Kansallispukuun sonnustautunut punaposkinen Elovena-tyttö tähyää kaukaisuuteen kultaisen viljapellon keskellä. Tai karvainen skottimies raataa samanlaisella pellolla asunaan alle polvipituinen kiltti. Kuinka mikäkin kansakunta nyt on asian ratkaissut.  

Kahvinkeitto briteissä ilman kahvinkeitintä

Aku kirjoitti jo aikaisemmin meidän vaikeuksista löytää kahvisuppilo. Kuvassa ratkaisu ongelmaan (kuva suurenee klikkaamalla). Tämän voisi melkein lähettää Niksipirkkaan - kahvifiltterin sijaan voi käyttää sukkahousuja, koska kaikissa Niksipirkan nikseissä taisi olla mukana sukkahousut.

Seikkailu Nottinghamiin

Sunnuntaina päätimme lähteä katsomaan herra Robin Hoodin kotikaupunkia, Nottinghamia. Tarkaan ottaen herra Hood (ainakin Disney-tarinan mukaan) taisi asua keskellä Sherwoodin metsää eikä itse kaupungissa. Nottinghamissahan asuivat kaikki ilkeät tyypit kuten esim. Nottingamin sheriffi. No, lähdimme kuitenkin Nottinghamiin emmekä Sherwoodin metsään. Sherwoodin metsässä on kuulemma vaan puita. Käytimme hyväksemme brittiläisten ystävällisyyttä ja Nottinghamin linna löytyi aika nopeasti. Pihalla oli herra Hoodin patsas ja sen ympärillä muutamia turistitihentymiä. Turistipariskunta halusi että ottaisin kuvan heistä kun he poseerasivat herra Hoodin vieressä. Herra Hood irvisti.

Linnassa oli näyttely keskiaikaisesta elämästä ja sen ajan mielenkiintoisista historiallisista tapahtumista. Selvisi, että herra Hoodin legenda oli syntynyt erilaisten maantienrosvojen anarkisoidessa Nottinghamin sheriffin valtaa vastaan. Jotkut sheriffit olivat olleet korruptoituneita ja tämä oli herättänyt sympatiaa huppusankareita kohtaan. Muita historiallisia henkilöitä olivat tietysti kuningas Juhana (1167-1216) ja tämän veli Rikhard I Leijonamieli (1157-1199). Heidän isänsä, Henry II ei ollut jättänyt Juhanalle yhtään maata hallittavaksi, joten hän sai liikanimen John Lackland (Juhana Maaton).

Selvisi myös, että Luddiitien liike alkoi Nottinghamissa 1811. Luddiitit olivat tehdastyöläisiä, jotka olivat menettäneet työpaikkansa kehruukoneen (Spinning Jenny/Kehruu-Jenny) yleistyttyä tehtaissa. Luddiitit, joita johti kapteeni Ludd, tuhosivat öisin tehtaita. Tämä johti tietysti hirttotoimenpiteisiin, karkoituksiin ja muihin hirveyksiin.

Tutustuttuamme Nottinghamin historiaan oli nälkä ja halusimme autenttista brittiläistä ruokaa. Päädyimme monikansallisen Subway-yhtymän pikaruokalaan nauttimaan Veggie Patty (local favourite) ja Chicken Tikka -sämpylät.

Junaseikkailuja

Paikallisesta rautatiejärjestelmästä täytyy kyllä sanoa sen verran, että hintaansa nähden se ei ole kovin luotettava. Perjantaina Loughborough-Leicester -välillä ei kulkenut lainkaan junia, koska Barrow-Upon-Soarissa oli jotain ongelmia radan kanssa ja eilen maanantaina rataosuudella oli sähkökatkoksia. Näppärä 12 minuutin junamatka Leicesteriin kesti lähemmäs 42 minuuttia. Jos mielii minnekään muuten kuin jalan, saa tosissaan varata siihen aikaa. 

Ihmiset ovat kyllä hurjan kultaisia. Juna-asemalla harmaahiuksinen konduktööri kehotti olemaan juoksematta - ei siksi, että juokseminen olisi mitenkään erityisesti kiellettyä, vaan siksi, että juna oli joka tapauksessa myöhässä ja kävellenkin ehtisi. Torilla eksyneen näköiseltä tullaan kysymään "Are you lost? Can I help you?" ja jos jostain syystä joutuu itse kysymään tietä, jokainen vastaantulija on auliisti valmis neuvomaan niin monta kertaa, että varmasti osaat perille. Ainoastaan bussikuskit saattavat olla käytökseltään tylyjä, mutta he eivät välttämättä osaakaan montaa sanaa englantia. Kun vain olisi yhteinen kieli, esimerkiksi gujarati, punjabi, bengali, urdu tai hindi!

Kävin muuten tiistai-iltana katsastamassa Siperian kansallisbaletin "Joutsenlammen" Leicesterissä, De Montfort Hallissa. Sali ei ollut akustiikalla pilattu - tai siis sillä se juuri oli pilattu. Kuiva ja kaiuton akustiikka ei antanut pienelle ja epävireiselle orkesterille vähääkään anteeksi, kuulokuva toi enimmän aikaa mieleen lähinnä tivolin tai vappuisen torvisoittokunnan. Tanssi sen sijaan oli aivan nautittavaa. Erityisesti ihastuin miessolistin voimakkaisiin ja hallittuihin jeté-hyppyihin, mutta ohjelmalehtisestä en kyllä saanut selvää, minkäniminen tanssija oli kyseessä. Ilmeisesti Arkady Zinov, Alexander Butrimovich tai Kirill Litvinenko? Kaikkiaan Leicesterissä näyttää olevan aktiivinen tanssikenttä ja nuottikauppakin löytyi ilman sen suurempaa etsimistä. Sinne varmasti päädytään vielä useammankin kerran. 

Kaupunkiin tutustumista

En olisi kyllä uskonut, että Suomen ja Britannian aikaero olisi niin merkittävä, että kroppa sen tunnistaisi, mutta näinpä vain tunnistaa! Aamun ”nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa” päättyy keskimäärin seitsemän ja kahdeksan välillä ja iltaisin alkaa pää painaa jo heti yhdeksän jälkeen. Siinä siis ratkaisu vinoutuneeseen unirytmiin - vaihda aikavyöhykettä!

Ensimmäinen viikko on ollut tehokas. Omaan huoneeseen tuli lakana ja kunnolliset tyynyt, vessoihin käsipyyhkeet ja keittiöön tärkeimpiä ruokailuvälineitä ja pieni paistinpannu. Lisäksi saatiin käyttöön brittiläiset prepaid-numerot ja brittiläinen tili ja kaupunginkirjaston lainauskortit. Enää ei puutukaan kuin yliopiston atk-tunnukset. Sekä muovinen kahvisuppilo, jota täällä ei ilmeisesti tunneta lainkaan! Pikakahvin tarjonta on tukahduttanut kahvisuppiloiden kysynnän.

Kaupunginkirjasto muuten vaikutti päältäpäin aivan viattomalta laitokselta, vaikka myrkynvihreä onkin. Lainauskortit myöntänyt kirjastotäti oikein alleviivasi, kuinka kirjastosta voi ihan ilmaiseksi lainata vaikka mitä! Ilmaiseksi saa siis lainata kerrallaan max. 12 kpl kirjoja, kun taas cd ja dvd -levyjen lainaaminen maksaa punnasta kolmeen per levy per viikko. Jotenkin tuo maksullisuus sotii omaa oikeustajua vastaan - kirjaston tehtävä on sentään palvella ilmaiseksi laajaa yleisöä eikä tehdä bisnestä! 

Bisneksestä puheenollen, tässä listausta asioista, joita voi halutessaan ostaa n. 60.000 asukkaan englantilaisessa pikkukaupungissa:

- silkkinen intialainen sari

- kuivattuja meduusan jalkoja (tai niitä hetuloita siinä perässä, miksi niitä nyt kutsutaan)

- hindi-urdu-hindi -sanakirja

- 40-50 eri laatua valmisruoka-annoksia, joista 20 kasvissyöjäystävällisiä

- mutta ei sentään kahvisuppiloa

Perillä

Viimeinkin oman englantilaisen kodin sohvalla!

(Valokuvia siitä tosin saatte vasta myöhemmin, koska kamerasta loppuivat patterit strategisesti heti lentokentältä lähdettyä ja ostoslistalla on ollut muutamia tärkeämpiä kohteita ennen pattereita - esimerkiksi lusikka ja tyyny. Sen voi kertoa, että sohvia on kaksi, toinen musta ja toinen valkoinen. Nahkaa kumpainenkin.)

Loughborough'n saavuttiin tiistaina iltapäivällä aivan suunnitelmien mukaan. Laukut oli tarkoitus jättää asemalle siksi aikaa, kun kävisimme tarkistamassa asunnon ja allekirjoittamassa vuokrasopimuksen. Vaan eihän täällä kukaan enää nykyään suostu säilyttämään yhtään mitään tulitikkuaskia suurempaa! Vuokraisännän luo marssittiin siis tyylikkäästi 20 + 10 kg * 2 kantamusten kanssa. Sitä paitsi kadulla t-paitoihin sonnustautuneet paikalliset katsoivat meidän turistien talvitakkeja kohtuullisen huvittuneina. Takaisinmaksun aika koitti perjantaina, jolloin sitten satoikin iloisesti rakeita.

Netistä varattu asunto ei ensisilmäyksellä ollut vähääkään sitä mitä oltiin odotettu. No, ehkä sittenkin odotettiin vähän liikaa, vaikka kaikki olivat näistä englantilaisten kotioloista varoitelleetkin. Vuokraisäntä kyllä kehui, että huoneet ovat paikalliseen standardiin nähden hyvät tai jopa erinomaiset. Tärkeän henkisen tuen tarjosi Petro, joka pääsi muutaman minuutin varoitusajalla katsastamaan kämpän ja arvioi sen kunnon varsin kohtuulliseksi. Vuokrasopimus kirjoitettiin samantien. Sijainti on oikein hyvä, n. 10 min sekä keskustasta että kampukselta, kalusteet uusia - taattua IKEA-laatua - ja silmä tottui pieniin epämääräisyyksiin muutamassa tunnissa. Lievä pölyn hajukin lähti ihan vain tuulettamalla. Ja ei, meidän huoneissa ei ole mitenkään erityisen kylmä. Patterien kunto ja toimivuus on ilmeisesti ihan vuokranantajan good-willin varassa.

Ensimmäistä iltaa uudessa kodissa juhlittiin tyylikkäästi kotiin kannetuilla pannupitsoilla.

Lisäys 17.4: tässä viimein niitä luvattuja valokuvia