lauantai 21. kesäkuuta 2008
Heathrow, terminaali 1
Veikkaanpa, että täytyy ensin nukkua Helsingin kodissa muutama yö ennen kuin pää ehtii mukaan. Että siinä se nyt sitten oli, Englannin kevät.
Metrossa torkkuessani muistin tosin muutaman ihanan asian Loughborough'sta, joita en ole muistanut kertoa. Kerron ne nyt:
Station Streetin puolivälissä on pienen pieni kulmakioski, jota pitää kolmihenkinen bangladeshilainen (?) perhe. Kioski avataan joka päivä aamuisin yhdeksältä, kuten kaikki muutkin kaupat, mutta se on auki iltayhdeksään. Ainoastaan sunnuntaisin kioski on hetken kiinni, iltapäiväkahdesta viiteen perheen syödessä sunnuntaipäivällistä. Kioskista saa kaikkea, mitä tentteihin lukeva tai iltapäivällä sängyn pohjalta kömpivä opiskelija saattaa tarvita. On olutta ja tupakkaa, viskiä ja vodkaa, maitoa, leipää ja purkkipapuja, pikakahvia ja vessapaperia, hammastikkuja, irtokarkkeja ja päivän lehti. Kännykkänsä voi halutessaan "top-up":ta (ladata kortille lisää saldoa), mutta kortilla maksaessa joutuu pulittamaan nimellisen parikymmentä penniä ylimääräistä palvelumaksua. Olut ja maito eivät lopu koskaan, mutta harvemmin kysyttyjä tavaroita on hyllyssä rajoitetusti. Jos ostit paketin Corn Flakeseja, saatoit ostaa koko kaupan tyhjäksi muroista... Palvelu on erinomaisen ystävällistä ja valikoima on ällistyttävän monipuolinen. Kulmakaupan pika-cappuccinolla hoidettiin muutaman kerran Villen aamu-unisuutta ja kulmakaupan pikaliimalla korjasin ballerinani, joiden pohja oli alkanut irvistää. Tietysti hinnat ovat korkeammat kuin Sainsbury'sissa, mutta on se vain sen arvoista.
Jos Loughborough'sta on matkalla Nottinghamiin eikä ole erityinen kiire, kannattaa ottaa bussi! Pysäkki on Baxter Gaten alkupäässä, Mäkkäristä katsoen kulman takana (tämä siis tiedoksi niille, jotka tosissaan joskus saattava noudattaa edellistä neuvoani). Bussi lähtee kaupungin halki aluksi ihan kunnollisia teitä, mutta heti tilaisuuden tullessa kääntyy pienelle sivutielle, joka kiemurtelee laajojen peltoalueiden keskellä ja on leveydeltään juuri ja juuri henkilöautolle riittävä. Suuntakyltit ovat käsin sahattuja, siististi maalattuja lankunpätkiä ja ne osoittavat useammin pellolle kuin tielle. Tien laidassa on hevostalleja, laiskasti heinää pureksivia lehmiä ja lampaita ja joskus - jos olet oikein onnekas, pitkäkaulainen haikara. Jos vastaan tulee auto tai edellä ajaa traktori, bussi odottaa tai menee paikallisten tahdissa, eikä kukaan siitä tunnu hermostuvan. Puolivälissä matkaa siirrytään omakotitaloalueelle, jossa kirjavat pyykit lakanoista alusvaatteisiin roikkuvat iloisesti työmatkalaisten ihasteltavina (yksi nukkuvista pikkukylistä, joiden läpi bussi ajaa, on muuten nimeltään Gotham). Pikkuteitä ja pikkukyliä ja peltoja riittää ihan Nottinghamin nurkille - vasta viimeinen kilometri tai kaksi ajetaan "kunnollista" tietä pitkin. Ei niin, etteikö Loughborough'sta pääsisi moottoritietä huomattavasti nopeammin Nottinghamiin. Mutta jostakin syystä ovat päättäneet ajaa sitä vanhaa lehmipolkua. Ja kun oikein rehellinen olen, niin kyllähän se on paljon viehättävämpi kuin mikään persoonaton moottoritie.
Jos pitää yksi vierailemisen arvoinen paikka listata Loughborough'n lähistöltä, sanoisin Lincoln. Ihana kaupunki! Tolkuttoman jyrkän mäen päällä kohoaa valtava goottilaistyylinen kirkko ja sitä vastapäätä linna, jonka perustat ovat normannikuningas Vilhelm Valloittajan ajalta (1028-1087). Mäen rinteet ovat valloittaneet pienet antikvariaatit, galleriat ja nostalgiaa henkivät suklaakaupat. Viikonloppumatkailijan kannattaa tosin aikatauluja suunnitellessaan ottaa huomioon ravintoloiden aukioloajat (ja tämä sääntö pätee kaikkialla): lounasta saa noin iltapäiväkahteen tai -kolmeen ja päivällistä kuuden jälkeen. Toisin sanoen, kolmen ja kuuden välillä ravintolat ovat kiinni!
Paitsi tietysti Subway ja McDonalds, joista saa hätämuonaa jos verensokeri on laskemassa pyörtymistasolle.
*Kirjoitin tämän tekstin lentokentällä, vaikka se siirtyikin julkisuuteen vasta nyt pari päivää myöhemmin. Viimeiset Erasmus-kevään tavoitteeni toteutuivat sikäli, että:
- Hain Indian Ocean -ravintolasta annoksen kasvismakhanin, pilau-riisiä, nan-leipää ja popadameja. Otin juomaksi Kobra-oluen, mutta myönnettävä on että se jäi kyllä suurimmaksi osaksi juomatta.
- Kannoimme Simonin kanssa täkit, tyynyt, lakanat ja joukon muuta romua (mm. muovihenkareita) British Heart Foundationille, joka otti ne suurella kiitollisuudella vastaan. Melkein levitettiin punainen matto suurlahjoittajille. Oxfam puolestaan sai Felixin jo kertaalleen kierrätyssäkkiin heittämät englanti-saksa -sanakirjat.
- Katsoin Saksa-Itävalta -jalkapallopelistä suurimman osan ja istuin paikalla loppuun asti.
- Kotiväelle lähti postikortit, jotka tosin taitavat saapua perille vasta juhannuksen jälkeen. Mummolle kirjoitin kortin, mutta se unohtui laukkuun - täytynee laittaa maanantaina postiin.
maanantai 16. kesäkuuta 2008
Haikeutta ilmassa
Huhti-toukokuu oli ihanan aurinkoista aikaa. Elohopea nousi jatkuvasti hellelukemiin ja vielä lakkiaisviikollakin sain poltettua omalla takapihalla parissa tunnissa todella näyttävät rusketusraidat olkapäihin. Sittemmin ilma on viilentynyt, tänään Charlotten pihalla grillatessa kevättakki tuntui pitkähihaisenkin päällä ohuelta. Sadetta tulee harvakseltaan, mutta taivas on enimmäkseen pilvessä. Opiskelun kannalta se ei ole ollenkaan huono asia.
Samalla kun kelit viilenivät, erasmuslaiset katosivat koloihinsa valmistautumaan tentteihin. Ymmärtääkseni lukeminen ei tällä kertaa ollut niin tuskaisen intensiivistä kuin viimeisinä päivinä ennen joulun tenttejä, mutta sosiaalinen ympäristö hiljeni silti varsin tehokkaasti. Nyt kun tenteistä on suurin osa ohi ja vaihtarit alkavat kukin vuorollaan pakata laukkuja, on erilaisia illanistujaisia (ymmärrettävästi varsinkin jalkapalloteemalla) taas riittänyt. Tunnelma vaan on selvästi jo haikea. Melkein joka ilta toivotetaan jollekulle mukavaa kesää ja hyvää matkaa. Vaihtoajan loppuminen tuntuu epäreilusti äkkinäiseltä kun samaan aikaan pitäisi ehtiä juhlia "vielä kerran" ja valmistautua tentteihin. Vaan kun se viimeinen tentti on viimein pulkassa, on kaupunki jo hiljentynyt...
Ennen kotiinlähtöä aion vielä:
- Käydä vielä kerran nauttimassa autenttisesta bangladeshilaisesta ruoasta jossain paikallisessa ravintolassa
- Lahjoittaa turhan omaisuuteni hyväntekeväisyyteen ja tuntea siitä suurta ylpeyttä
- Katsoa kokonaisen jalkapallomatsin ja juoda tuopin olutta
- Lähettää kotiin postikortin - viimeinkin!
perjantai 16. toukokuuta 2008
Ei syytä huoleen
Domicile cup fungus tai tuttavallisemmin Common indoor mushroom. Vapaasti käännettynä "yleinen kotisieni".
Kyseessä on täysin vaaraton, myrkytön (joskaan ei suoranaisesti syötäväksi kelpaava) sienilajike, joka luotettavien nettilähteiden mukaan kasvaa mieluusti missä tahansa kosteassa ympäristössä kylpyhuoneesta olohuoneeseen ja on varsin tavallinen mm. joka puolella Pohjois-Amerikkaa - sekä nähtävästi Englannissa.
Tietysti helpottavaa kuulla. Ja onhan se kiva tietää, kenen kanssa kylpyhuoneensa jakaa.
Vaan olen silti sitä mieltä että kasvattaisin mieluummin sieneni puutarhassa kuin ammeen alla. Ja "yleinen kotisieni"?!? Onko suomalainen yltiöhygienia todella johtanut siihen, että kansalaiset ovat vieraantuneet sellaisista normaaleista luonnoilmiöistä kuin sienikasvustosta olohuoneen nurkassa? Eläköön suomalainen rakennusteollisuus! Olkaamme ylpeitä tästä tietämättömyydestä!
Jos metsään haluat mennä nyt...
torstai 8. toukokuuta 2008
Kesä on tullut
Vappua juhlittiin hieman ennenaikaisesti huhtikuun viimeisenä viikonloppuna Lontoossa. Lämpötila nousi Hampsted Heathin viheriöllä lähemmäs hellelukemia ja joka puolelta kuului tuttu puheensorina. Lontoon suomalaiset järjestävät vuosittain vappupiknikin, joka on kaikin tavoin verrattavissa kesäkauden avajaisiin Ulliksella tai Vartiovuorenmäellä. Tunnelma oli hilpeä, ja ruokaa ja juotavaa oli, kuten tavallista, yllin kyllin liikaa.
Suomi-teemaa jatkettiin vielä Lborossakin. Vappuaatto kului Student Unionilla "International Day" -tapahtumassa. Naapurikojun intialaisia oli paikallinen ravintola sponsoroinut koristein ja lämpimin ruuin. Itse saimme selvitä kotitekoisilla karjalanpiirakoilla (joista kyllä kaikki kunnia Susannalle!), salmiakeilla ja kaikella sillä, mitä sinisestä paperista sai teipin ja saksien avulla aikaan. Lohduttauduimme sillä, että suomalaisuuden ydintä on kuitenkin aistikas pelkistäminen ja selkeä muotoilu.
Kotona kukin kämppiksistä on vuorollaan tarjonnut oman maansa herkkuja: dalia ja tikka masalaa, spagetti carbonaraa ja tiramisua sekä saksalaisia, rasvassa paistettuja taikinamöykkyjä (kyllä niillekin varmasti on joku paremmin myyvä nimi). Nyt oli suomalaisen illan vuoro. Tällä kertaa menu koostui venäläisistä ja ruotsalaisista vaikutteista, tarjolla oli nimittäin:
Suolakurkkuja, crème fraichea (Sainsbury's ei myynyt smetanaa), sipulisilppua ja hunajaa. Ruokajuomana snapsi nautittuna juomalaulun kera.
* * *
Suomalaisia lihapullia (quorn-taikinasta; vegetaarisia), perunamuusia, karpalohyydykettä ja ruisleipää ja voita. Ruokajuomana valinnan mukaan viiniä tai maitoa.
* * *
Ahvenanmaan pannukakkua, lakkahilloa, tuoreita vadelmia ja vaniljajäätelöä. Rohkeimmille salmiakkia.
Ylpeänä voin todeta, että jopa Intian tuhatvuotisen ruokakulttuurin kasvatti Konark oli vaikutettu suomalaisesta ruoasta. Saksalainen Felix puolestaan tyhjensi yksinään salmiakkikulhon - hyvä että nekin maistuvat sentään jollekulle. Loppuilta kuunneltiin tippa silmäkulmassa M.A. Nummista ja Juicea. Ehkä koti-ikävä sentään hiukan vaivaa.
torstai 17. huhtikuuta 2008
Valokuvia
Sieniä ja papuja
Sitten taustoja... Yläkerran vessa on siis viimeiset kuusi viikkoa viihdyttänyt meitä huuhtelemalla altaan omatoimisesti kaksi-kolme kertaa minuutissa. Sisäsiistin kissan ymmärrän, mutta että vessa! Samaiset kuusi viikkoa olemme kukin vuorotellen soitelleet Ramille (vuokraisäntä) ja Jaylle (talonmies) ja pyytäneet heitä tilaamaan putkimiehen, mutta ilmeisesti asia oli niin kiusallisen epäolennainen, etteivät pyynnöt johtaneet oikein mihinkään tulokseen.
Epäolennainen pikkuasia olivat tietysti myös Simonin kattohuoneen kaihtimet, joita hän on odottanut nyt jo kolmatta kuukautta. Olemme koko porukka saaneet jo monet makeat naurut kun mihin tahansa hoitamattomaan asiaan joku on ehdottanut: "Soitetaan Ramille!".
Ongelma lähti viimein ratkeamaan, kun Konark esitteli kylpyhuoneesta löytämänsä lemmikin. Kylpyammeen ja lattian välistä kasvoi ilmielävä, uskottavasti ruttuinen vaaleanruskea sieni, kokoluokkaa 7 cm. Väittäisin, että sen luokan kasvia ei voi enää kutsua "fungus":ksi; kyseessä oli ilmiselvä "mushroom". En valitettavasti ehtinyt tallentaa näkyä kameralle, mutta voin vakuuttaa, että se oli komea! Jay hälytettiin paikalle, kylpyammeen alta löytyi vuoto ja nyt, NYT meillä on ihan oma putkimies korjaamassa ensin sen kylpyammeen ja sen jälkeen yläkerran vessan. Ja kun muutenkin on juhlan aihetta, Jay toi Simonin kaihtimet! Ei niitä sentään ole asennettu vielä, mutta ovatpahan hienosti näytillä olohuoneen nurkassa.
Olen ollut sitä mieltä, että jokaisen tämän talon asukkaan pitää aktiivisesti pitää huolta, ettei kukaan enää missään tilanteessa suosittele CBSLettings-yhtiötä kenellekään, mutta nyt saatankin joutua muuttamaan mieltäni...
Mitä kommuuniasumiseen tulee, täytyy myöntää että olen ollut iloisesti yllättynyt. Onhan se selvää, että kun talossa asuu poikamiehiä, keittiö on aina välillä sen näköinen. Ja olohuone. Ja kylpyhuone. Mutta toisaalta se on aika mukavaa, kun on koko päivän istunut yksinään koneen ääressä ja jokainen kotiin tulija käy vuorollaan koputtelemassa oveen sanoakseen "hi". Välillä katsotaan porukalla leffoja ja pelataan pokeria tai PlayStationia. Viimeksi taloon muuttanut Felix toi juuri tyttöystävänsä, joten nyt meitä on yhteensä seitsemän - talossa, joka on kunnallisen kaavoitusviraston (tms?) mukaan suuniteltu kahdelle asukkaalle. Vaan mikäs sen mukavampaa, kyllä me tänne mahdumme!
tiistai 1. huhtikuuta 2008
Pääsiäistä
Korkkasin kevättakin. Lämpötila kohosi lähemmäs 15 astetta ja lapset söivät jäätelöä katukiveyksellä. Metsänpohjassa kukkivat leskenlehdet ja kampuksella voikukat. Kaikki linnut laulavat ihan sekopäisinä, mustarastaat heti metsäkyyhkyjen jälkeen hyvinä kakkosina. Ja britit pukeutuvat - kuinkas muuten - toppeihin ja rantaläpsyköihin.
Palasimme juuri Beatlesin kotikaupungista Liverpoolista. Kiitos Helin vieraanvaraisuuden majoituimme viikonlopun kotoisassa kaksiossa aivan keskustan tuntumassa. Katsastamassa käytiin paitsi keskusta kävelykatuineen ja kiinalaiskortteleineen sekä tietenkin kampus, myös paikalliset katedraalit, jotka kumpikin ovat valmistuneet 60-70 -luvuilla, mutta vain toisesta niistä sen näkee päältäpäin. Katsokaa vaikka: kuvat 7 vs. 8. Mikä lie suuruudenhulluus seurakuntiin iskenyt, kun halusivat kasata kaksi tuon kokoluokan kirkkoa ihan vieri viereen ja samaan aikaan.
Matkan Beatles-osuus toteutettiin istumalla bussi-kiertoajelu "Magical Mystery Tour", jota voi kyllä suositella muillekin Liverpoolin matkaajille. Ajelun aikana katsastettiin kunkin Beatlen varhainen kotiovi (aika monessa asunnoista asuu nykyisin ihan tavallisia ihmisiä, mikä teki valokuvaamisesta puolin ja toisin hieman kiusallista) sekä "radiosta tutut" Strawberry Fields -lastenkoti ja Penny Lane -katu. Varsinkin jälkimmäinen oli erityisen sympaattinen: liikenneympyrän keskellä on tosiaan edelleenkin pieni katosrakennus ja kulmassa on parturi ja pankki (Lloyds). Näin tehdään arkipäivän lyriikkaa: "Ennen Mannerheimintiellä ajoi viitonen, silloin ilma oli enemmän lyijypitoinen. Nyt Mannerheimintiellä on varikko..." Tai "In Penny Lane there is a barber showing photographs... On the corner is a banker with a motorcar... Behind the shelter in the middle of a roundabout..."
Takaisin asiaan, kierroksen päätteeksi piipahdettiin Covern Clubilla, jolla Beatlet olivat esiintyneet kolmattasataa kertaa ennen varsinaista läpimurtoaan. Kaikkiaan kierros teki vaikutuksen - ehkä juuri siksi, että Beatles on niin voimakkaasti mystifioitu, ettei muusikoita ole oikein osannut ajatella yksilöinä. Kaupunkia katsellessa kävi jotenkin ymmärrettävämmäksi, että suuri ja mahtava Beatles olikin joukko ihan keskenkasvuisia - tosin kyllä lahjakkaita koulupoikia, jotka soittivat ameriikkalaista rokkia, koska kaupunki ei tarjonnut juurikaan muita virikkeitä. Ja sama lievästi epämiellyttävä savun ja kaasun haju leijailee tiilisissä työläiskortteleissa edelleen, niin Liverpoolissa kuin Loughborough'ssakin, mutta erityisesti Loughborough'ssa. Voi kun edes jotkut asiat muuttuisivat!
perjantai 7. maaliskuuta 2008
Roskaa
Tänään ulko-oven takana oli kaksi univormupukuista virkailijaa, jotka olivat ihan henkilökohtaisesti tulleet ojentamaan minulle sakon huonosta roskahuollosta. Tähän ei edes Kafka olisi pystynyt! Tapahtumaketju oli siis mennyt siten, että roskia hakemaan tulleet kaverit olivat pitäneet laatikkoamme liian täytenä (kuten kirjoitin aiemmin, kansi jäi 10 cm auki) ja poimineet "ylimääräisen" roskapussin laatikosta pois kadulle. Katuvartta vartioivat roskapirkot olivat nähneet pussin kadulla ja katsoivat minun rikkoneen kunnallisia säännöksiä. Erityisen pahaksi asian teki se, etten avannut ovea - yllättävää kyllä olin yliopistolla enkä kotona. En tietenkään tiennyt tästä mitään, kun aivan viattomana iltayhdeksältä kotiin tullessani kärräsin roskalaatikon takaisin sisäpihalle.
Sain kuulla, että minulla oli oikeus vaieta, mutta jos halusin puolustautua heidän esittämäänsä syytettä vastaan, kaikkea sanomaani voitaisiin käyttää minua vastaan. Virallista tavaraa. Virkailijoiden kanssa käytiin pitkä ja hetkittäin varsin kiivas neuvottelu siitä, missä määrin laki saattoi vaatia meidän jäävän kotiin roskalaatikkomme lapsenlikoiksi ja voidaanko olettaa, että koska asustamamme talo on alunperin kaavoitettu kahdelle asunnolle, ei ole mahdollista, että samassa asunnossa asuukin viisi-kuusi itsenäistä aikuista ihmistä, jotka kukin tuottavat joukon roskia aktiivisista kierrätysyrityksistä huolimatta. Tilanne ei ole mitenkään tavaton - koko Station Street on tällaisten opiskelijakommuunien valloittama. Ja mistä johtuikaan se, että minua henkilökohtaisesti syytettiin roskien heitteillejätöstä? Kadulle jääneestä pussista oli onnistuttu kaivamaan palanen pahvia, jossa oli lähetetty minulle osoitettu kirja Amazonista - pahvissa oli juhlallisesti nimi ja osoite.
Neuvottelun lopputulos oli kuitenkin sikäli onnellinen, että sakkojen sijaan sain kirjallisen varoituksen ja henkilötietoni, etnisyys mukaanlukien, kirjattiin Charborough Councilin tietokantoihin. Taas tuli 2100-luvun historioitsijoille mielenkiintoista tutkittavaa.
Wha?
Loughborough'n yliopisto on kuuluisa - jos ei muualla kuin Englannissa, niin ainakin täällä ja jos ei muusta niin ainakin urheilusta. Luentosalista toiseen siirryttäessä ei millään tavalla pysty välttämään valtavia urheilukenttiä ja opiskelijoiden pukeutumisesta voi helposti päätellä, että aikaa kuluu enemmän treeni- kuin luentosaleissa. Tämän perusteella voisi tietysti kuvitella, että kampuksella olisi erittäin helppoa käydä suihkussa. Tilanne on juuri päinvastainen: suihkuja ei löydy urheiluhalleista, ei tanssisalin yhteydestä, ei edes uimahallista. Tai kyllä uimahallista suihku löytyy, mutta se sijaitsee allasosastolla ja peseytyminen on siis ymmärrettävästi aika rajoitettua. Pukuhuoneiden yhteydessä ei suihkuja ole ja tanssisalin yhteydessä ei itse asiassa ole edes pukuhuonetta, vain vessa. Kaverit lounaalla epäilivät, että koska suurin osa opiskelijoista joka tapauksessa asuu kampuksella Halls-asuntoloissa, he voivat käydä treenien jälkeen kotonaan suihkussa ja vaihtamassa vaatteita eikä suihkuille ole tarvetta. Ottaen huomioon, että merkittävä joukko opiskelijoista on kuitenkin parikymppisiä miehenalkuja, olen kyllä sitä mieltä että suihkuista säästäminen ei ollut välttämättä hyvä idea.
Viime viikolla varhain keskiviikkoaamuna talo tärisi omituisesti. Ensimmäinen ajatus oli maanjäristys, mutta koska se oli ajatuksena täysin älytön, päättelin alakerran lämmittimen paukahtaneen. Jännittävää kyllä, tämä vaihtoehto oli näistä kahdesta vähemmän kiinnostava, joten asian selvittäminen sai jäädä aamuun. Aamulla sitten kuulimme, että maanjäristys se tosiaan oli ollut, voimakkain viimeiseen pariin vuosikymmeneen. Pahimmillaan voimakkuus oli luokkaa 5 Richterin asteikolla jossain päin Pohjois-Englantia, mikä tarkoitti hajonneita savupiippuja ja muuta ikävää, muttei sentään henkilövahinkoja. Loughborough'ssa tosin tärinä oli hädin tuskin suurempi kuin mitä suurehko rekka olisi saanut ohi ajaessaan aikaan. Päivän spekuloidun aihe oli, tunsivatko Lontoossa asuvat kaverit tosiaan tärinän vai olivatko tämänsuuntaiset väitteet vain epätoivoinen yritys päästä osalliseksi päivän jymyuutisesta.
Englantilaisissa taloissa näyttää olevan sellainen hupainen piirre, että ne eivät ole koskaan, koskaan aivan 100% kunnossa. Saksalainen kämppiksemme Simon hermostui toissapäivänä vuokraisännän vitkutteluun ja tyhjiin lupauksiin erilaisten pikkukremppojen korjaamisista ja yhteistuumin kirjoitimme listan asioista, jotka pitäisi hoitaa kuntoon ASAP. Hän oli odottanut oman kattohuoneistonsa ikkunaan kaihtimia melkein kuukauden ja itse olemme sinnitelleet yläkerran käytävässä ilman valoa pari viikkoa sen jälkeen kun sulake poksahti yhtenä aamuna. Yläkerran vessassa ei myöskään ollut lukkoa ja pesukoneen luona tuoksahti ikävästi viemäriltä. Yhteisellä painostuksella oli niin paljon vaikutusta, että heti seuraavana aamuna saimme yläkertaan uuden lampun ja vessaan lukon sekä pyyhekoukkuja. Samalla kierroksella tyhjättiin turhat ilmat pikkuhuoneen patterista, mikä nosti heti lämpötilaa merkittävästi miellyttävämmäksi. Pesukoneen viemäriletkun reunus tulpattiin kunnolla ja jopa alaoven hankala lukko vaihdettiin. Talo tuntui ihan paratiisilta lähes vuorokauden. Kunnes yläkerran wc aloitti jo kertaalleen korjatun vaivansa uudestaan: jonkin alle tulitikun kokoisen silikonitukkeuman tms. vuoksi säiliö lillittää jatkuvasti hiukan vettä (ei toki onneksi lattialle) ja täyttyy äänekkäästi n. 15-20 sekunnin välein, yötä päivää. Korjaajaa jouduttaneen odottamaan, itse veikkaan, että vähintään ensi viikon.
Yksi asia, joka edelleen aiheuttaa säännöllisiä kulttuurishokkeja, on paikallinen jätehuoltojärjestelmä. Tänne muutettaessa saimme joukon erivärisiä jätesäkkejä: mustia, punaisia ja vihreitä. Mustiin laitetaan sekajäte, punaisiin ja vihreisiin kierrätystavara tarkkojen sääntöjen mukaan. Mustissa jätesäkeissä olevat jätteet laitetaan korkeaan jäteastiaan, joita on kullekin asunnolle omansa, värillisissä säkeissä olevat jätteet taas omaan matalaan muovilaatikkoon, johon myös tungetaan lasitavarat. Jätteistä pääsee eroon siten, että joka toisena torstaiaamuna haetaan sekajätteet ja joka toisena kierrätysjätteet. Kulloinenkin laatikko pitää viedä edellisenä iltana kadulle oman oven eteen ja se tyhjennetään jossain vaiheessa aamupäivää, minkä jälkeen oma laatikko on itse haettava takaisin sisäpihalle. Laatikossa saa olla vain sallitunvärisiä muovipusseja ja kaikki pussit on aseteltava laatikkoon - kadulle jätetyistä, samoin kuin väärän värisistä muovipusseista saa usean kymmenen punnan sakon.
Tähän mennessä ongelmia on ollut jo useita: a) oman korkean jäteastian saapuminen kesti kolmatta viikkoa, minkä aikana yritimme jättää pelkät pussit ilmoitettuna aikana kotioven eteen - pussit jätettiin keräämättä ja jätehuollosta tuli huomautus, b) keittiön pursutessa roskia yritimme viedä sekä seka- että kierrätysjätteet ulos - toinen puoli roskista oli jätetty kadulle ja postilaatikossa oli huomautus, c) keittiön pursutessa sekajätteitä kasasimme roskalaatikkoon huikeat kolme säkkiä, jolloin laatikon kansi jäi n. 10 cm auki - yksi säkeistä oli jätetty kadulle ja postilaatikossa oli tiukkasävyinen soittopyyntö. Seuraavan kahden viikon aikana viiden hengen asuntomme saa siis tuottaa yhteensä korkeintaan yhden mustan jätesäkin verran roskia, tai muuten joudumme taas tekemisiin jäteyhtiön kanssa. Jos planeetta ei tällä pelastu, niin ei kyllä millään.
Viime viikonlopun vietimme Lontoossa. Majoitusta ei voi sielläkään kehua, mutta kaupunki on edelleen yhtä viehättävä. Perjantaina satoi ikävästi, joten ilta kului enimmäkseen viisikerroksisessa Foley's -kirjakaupassa. Lauantaina ja sunnuntaina aurinko sen sijaan paistoi ja aika kului jokivartta kävellen ja nähtävyyksiin tutustuen. Tällä kertaa nähtiin hiukan Turun linnaa vanhempi Tower of London, maailman korkein maailmanpyörä London Eye ja jopa Big Ben, joka jäi viime reissulla katsastamatta. China Townista nopalla valittu ravintola ei suuremmin ylittänyt odotuksia, mutta lauantai-iltana nähty Stomp oli hauska esitys - tosin täytyy myöntää, että koko päivän käveleminen alkoi jo painaa jalkoja ja silmäluomia. Kotimatkalla todettiin jälleen British Snailin arvaamattomuus. Junamatka kesti yhteensä 4 tuntia (vs. 1,5 tuntia Loughborough'sta tultaessa) signaaliongelmien vuoksi, missä oli tosin se etu, että junassa ehti lukea joitain rästiin jääneitä artikkeleita. Kaikkiaan Lontoosta jäi silti hyvä mieli ja tuntui hauskalta huomata, että vähitellen on oppinut tunnistamaan joitakin katuja ja suuntia myös ilman karttaa.
lauantai 16. helmikuuta 2008
Back to school
Arki on viimeinkin pyörähtänyt käyntiin. Oikeastaan tuntuu ihan mukavalta, että päivittäin on jotain säännöllistä pakollista tekemistä - ja nimenomaan jotain muuta kuin kampuksella harhailua tai erilaisten lomakkeiden ja esitteiden metsästämistä.
Tässä muutama kuva kotikylästä:
Takapiha makuuhuoneen ikkunasta katsottuna
Sisäänkäynti sisäpihalle. Ei, valoja ei ole.
Tältä meidän katu näyttää
Derby Roadin lähikauppa - myy mitä tahansa italialaista.
Lauantainen toripäivä
Urbaania menoa kampuksella
perjantai 8. helmikuuta 2008
Puuroa
keskiviikko 6. helmikuuta 2008
Kahvinkeitto briteissä ilman kahvinkeitintä
Seikkailu Nottinghamiin
Linnassa oli näyttely keskiaikaisesta elämästä ja sen ajan mielenkiintoisista historiallisista tapahtumista. Selvisi, että herra Hoodin legenda oli syntynyt erilaisten maantienrosvojen anarkisoidessa Nottinghamin sheriffin valtaa vastaan. Jotkut sheriffit olivat olleet korruptoituneita ja tämä oli herättänyt sympatiaa huppusankareita kohtaan. Muita historiallisia henkilöitä olivat tietysti kuningas Juhana (1167-1216) ja tämän veli Rikhard I Leijonamieli (1157-1199). Heidän isänsä, Henry II ei ollut jättänyt Juhanalle yhtään maata hallittavaksi, joten hän sai liikanimen John Lackland (Juhana Maaton).
Selvisi myös, että Luddiitien liike alkoi Nottinghamissa 1811. Luddiitit olivat tehdastyöläisiä, jotka olivat menettäneet työpaikkansa kehruukoneen (Spinning Jenny/Kehruu-Jenny) yleistyttyä tehtaissa. Luddiitit, joita johti kapteeni Ludd, tuhosivat öisin tehtaita. Tämä johti tietysti hirttotoimenpiteisiin, karkoituksiin ja muihin hirveyksiin.
Tutustuttuamme Nottinghamin historiaan oli nälkä ja halusimme autenttista brittiläistä ruokaa. Päädyimme monikansallisen Subway-yhtymän pikaruokalaan nauttimaan Veggie Patty (local favourite) ja Chicken Tikka -sämpylät.
Junaseikkailuja
lauantai 2. helmikuuta 2008
Kaupunkiin tutustumista
Kaupunginkirjasto muuten vaikutti päältäpäin aivan viattomalta laitokselta, vaikka myrkynvihreä onkin. Lainauskortit myöntänyt kirjastotäti oikein alleviivasi, kuinka kirjastosta voi ihan ilmaiseksi lainata vaikka mitä! Ilmaiseksi saa siis lainata kerrallaan max. 12 kpl kirjoja, kun taas cd ja dvd -levyjen lainaaminen maksaa punnasta kolmeen per levy per viikko. Jotenkin tuo maksullisuus sotii omaa oikeustajua vastaan - kirjaston tehtävä on sentään palvella ilmaiseksi laajaa yleisöä eikä tehdä bisnestä!
Bisneksestä puheenollen, tässä listausta asioista, joita voi halutessaan ostaa n. 60.000 asukkaan englantilaisessa pikkukaupungissa:
- silkkinen intialainen sari
- kuivattuja meduusan jalkoja (tai niitä hetuloita siinä perässä, miksi niitä nyt kutsutaan)
- hindi-urdu-hindi -sanakirja
- 40-50 eri laatua valmisruoka-annoksia, joista 20 kasvissyöjäystävällisiä
- mutta ei sentään kahvisuppiloa
perjantai 1. helmikuuta 2008
Perillä
Lisäys 17.4: tässä viimein niitä luvattuja valokuvia
