Heathrow, terminaali 1

Matka on edennyt niin pitkälle, että istun lentokentällä odottamassa omalle portille pääsyä. Loughborough ja Station Street ovat jääneet taakse ja kohta selän (jalkojen?) taa jää koko saarivaltio. Olo on hieman haikea, mutta ennen kaikkea helpottunut - siitä, että junilla ei tänään ollutkaan signaalihäiriöitä, siitä että kentältä löytyi Wetherspoon, joka juhli Curry-torstaita koko päivän ja tarjosi siis murua rinnan alle, sekä siitä, että kirjattava matkalaukku painoi kriittiset 200 g vähemmän kuin mitä lentoyhtiö sallii. Kantaessani melkein oman painoni edestä paketteja vajaan parin mailin matkan kotoa rautatieasemalle epäilin jo, että tänne asti ei kyllä ikinä päästä!

Veikkaanpa, että täytyy ensin nukkua Helsingin kodissa muutama yö ennen kuin pää ehtii mukaan. Että siinä se nyt sitten oli, Englannin kevät.

Metrossa torkkuessani muistin tosin muutaman ihanan asian Loughborough'sta, joita en ole muistanut kertoa. Kerron ne nyt:

Station Streetin puolivälissä on pienen pieni kulmakioski, jota pitää kolmihenkinen bangladeshilainen (?) perhe. Kioski avataan joka päivä aamuisin yhdeksältä, kuten kaikki muutkin kaupat, mutta se on auki iltayhdeksään. Ainoastaan sunnuntaisin kioski on hetken kiinni, iltapäiväkahdesta viiteen perheen syödessä sunnuntaipäivällistä. Kioskista saa kaikkea, mitä tentteihin lukeva tai iltapäivällä sängyn pohjalta kömpivä opiskelija saattaa tarvita. On olutta ja tupakkaa, viskiä ja vodkaa, maitoa, leipää ja purkkipapuja, pikakahvia ja vessapaperia, hammastikkuja, irtokarkkeja ja päivän lehti. Kännykkänsä voi halutessaan "top-up":ta (ladata kortille lisää saldoa), mutta kortilla maksaessa joutuu pulittamaan nimellisen parikymmentä penniä ylimääräistä palvelumaksua. Olut ja maito eivät lopu koskaan, mutta harvemmin kysyttyjä tavaroita on hyllyssä rajoitetusti. Jos ostit paketin Corn Flakeseja, saatoit ostaa koko kaupan tyhjäksi muroista... Palvelu on erinomaisen ystävällistä ja valikoima on ällistyttävän monipuolinen. Kulmakaupan pika-cappuccinolla hoidettiin muutaman kerran Villen aamu-unisuutta ja kulmakaupan pikaliimalla korjasin ballerinani, joiden pohja oli alkanut irvistää. Tietysti hinnat ovat korkeammat kuin Sainsbury'sissa, mutta on se vain sen arvoista.

Jos Loughborough'sta on matkalla Nottinghamiin eikä ole erityinen kiire, kannattaa ottaa bussi! Pysäkki on Baxter Gaten alkupäässä, Mäkkäristä katsoen kulman takana (tämä siis tiedoksi niille, jotka tosissaan joskus saattava noudattaa edellistä neuvoani). Bussi lähtee kaupungin halki aluksi ihan kunnollisia teitä, mutta heti tilaisuuden tullessa kääntyy pienelle sivutielle, joka kiemurtelee laajojen peltoalueiden keskellä ja on leveydeltään juuri ja juuri henkilöautolle riittävä. Suuntakyltit ovat käsin sahattuja, siististi maalattuja lankunpätkiä ja ne osoittavat useammin pellolle kuin tielle. Tien laidassa on hevostalleja, laiskasti heinää pureksivia lehmiä ja lampaita ja joskus - jos olet oikein onnekas, pitkäkaulainen haikara. Jos vastaan tulee auto tai edellä ajaa traktori, bussi odottaa tai menee paikallisten tahdissa, eikä kukaan siitä tunnu hermostuvan. Puolivälissä matkaa siirrytään omakotitaloalueelle, jossa kirjavat pyykit lakanoista alusvaatteisiin roikkuvat iloisesti työmatkalaisten ihasteltavina (yksi nukkuvista pikkukylistä, joiden läpi bussi ajaa, on muuten nimeltään Gotham). Pikkuteitä ja pikkukyliä ja peltoja riittää ihan Nottinghamin nurkille - vasta viimeinen kilometri tai kaksi ajetaan "kunnollista" tietä pitkin. Ei niin, etteikö Loughborough'sta pääsisi moottoritietä huomattavasti nopeammin Nottinghamiin. Mutta jostakin syystä ovat päättäneet ajaa sitä vanhaa lehmipolkua. Ja kun oikein rehellinen olen, niin kyllähän se on paljon viehättävämpi kuin mikään persoonaton moottoritie.

Jos pitää yksi vierailemisen arvoinen paikka listata Loughborough'n lähistöltä, sanoisin Lincoln. Ihana kaupunki! Tolkuttoman jyrkän mäen päällä kohoaa valtava goottilaistyylinen kirkko ja sitä vastapäätä linna, jonka perustat ovat normannikuningas Vilhelm Valloittajan ajalta (1028-1087). Mäen rinteet ovat valloittaneet pienet antikvariaatit, galleriat ja nostalgiaa henkivät suklaakaupat. Viikonloppumatkailijan kannattaa tosin aikatauluja suunnitellessaan ottaa huomioon ravintoloiden aukioloajat (ja tämä sääntö pätee kaikkialla): lounasta saa noin iltapäiväkahteen tai -kolmeen ja päivällistä kuuden jälkeen. Toisin sanoen, kolmen ja kuuden välillä ravintolat ovat kiinni!

Paitsi tietysti Subway ja McDonalds, joista saa hätämuonaa jos verensokeri on laskemassa pyörtymistasolle.

*Kirjoitin tämän tekstin lentokentällä, vaikka se siirtyikin julkisuuteen vasta nyt pari päivää myöhemmin. Viimeiset Erasmus-kevään tavoitteeni toteutuivat sikäli, että:
- Hain Indian Ocean -ravintolasta annoksen kasvismakhanin, pilau-riisiä, nan-leipää ja popadameja. Otin juomaksi Kobra-oluen, mutta myönnettävä on että se jäi kyllä suurimmaksi osaksi juomatta.
- Kannoimme Simonin kanssa täkit, tyynyt, lakanat ja joukon muuta romua (mm. muovihenkareita) British Heart Foundationille, joka otti ne suurella kiitollisuudella vastaan. Melkein levitettiin punainen matto suurlahjoittajille. Oxfam puolestaan sai Felixin jo kertaalleen kierrätyssäkkiin heittämät englanti-saksa -sanakirjat.
- Katsoin Saksa-Itävalta -jalkapallopelistä suurimman osan ja istuin paikalla loppuun asti.
- Kotiväelle lähti postikortit, jotka tosin taitavat saapua perille vasta juhannuksen jälkeen. Mummolle kirjoitin kortin, mutta se unohtui laukkuun - täytynee laittaa maanantaina postiin.

Haikeutta ilmassa

Esseidenpalautus- ja tenttikausi on hurahtanut ohi sitten viimeisen blogimerkintäni. Tiiviitä viikkoja ovat olleet. Toukokuun lopulla istuttiin monena iltana yömyöhään kirjastossa kasaamassa viimehädässä lähteitä esseitä varten ja sen jälkeen toista kierrosta metsästämässä tenttikirjoja. Onni, että kirjasto on auki 24/7 lukukauden viimeiset kaksi kuukautta. Ei niin, että kurssien vaatimukset olisivat olleet mitenkään kohtuuttomia - lähinnä päinvastoin, moni kysymyksenasettelu antoi vain liikaa inspiraatiota kyseenalaistamiseen ja vielä uusien lähteiden etsimiseen. Vähemmälläkin hosumisella olisi pärjännyt. Veikkaanpa, etteivät brittiläiset opiskelijakollegat ottaneet tehtävänantoja puoliksikaan niin tosissaan.

Huhti-toukokuu oli ihanan aurinkoista aikaa. Elohopea nousi jatkuvasti hellelukemiin ja vielä lakkiaisviikollakin sain poltettua omalla takapihalla parissa tunnissa todella näyttävät rusketusraidat olkapäihin. Sittemmin ilma on viilentynyt, tänään Charlotten pihalla grillatessa kevättakki tuntui pitkähihaisenkin päällä ohuelta. Sadetta tulee harvakseltaan, mutta taivas on enimmäkseen pilvessä. Opiskelun kannalta se ei ole ollenkaan huono asia.

Samalla kun kelit viilenivät, erasmuslaiset katosivat koloihinsa valmistautumaan tentteihin. Ymmärtääkseni lukeminen ei tällä kertaa ollut niin tuskaisen intensiivistä kuin viimeisinä päivinä ennen joulun tenttejä, mutta sosiaalinen ympäristö hiljeni silti varsin tehokkaasti. Nyt kun tenteistä on suurin osa ohi ja vaihtarit alkavat kukin vuorollaan pakata laukkuja, on erilaisia illanistujaisia (ymmärrettävästi varsinkin jalkapalloteemalla) taas riittänyt. Tunnelma vaan on selvästi jo haikea. Melkein joka ilta toivotetaan jollekulle mukavaa kesää ja hyvää matkaa. Vaihtoajan loppuminen tuntuu epäreilusti äkkinäiseltä kun samaan aikaan pitäisi ehtiä juhlia "vielä kerran" ja valmistautua tentteihin. Vaan kun se viimeinen tentti on viimein pulkassa, on kaupunki jo hiljentynyt...

Ennen kotiinlähtöä aion vielä:
- Käydä vielä kerran nauttimassa autenttisesta bangladeshilaisesta ruoasta jossain paikallisessa ravintolassa
- Lahjoittaa turhan omaisuuteni hyväntekeväisyyteen ja tuntea siitä suurta ylpeyttä
- Katsoa kokonaisen jalkapallomatsin ja juoda tuopin olutta
- Lähettää kotiin postikortin - viimeinkin!

Ei syytä huoleen

Alakerran sienimetsämme on jälleen täydentynyt uudella tulokkaalla. Vaan ei huolta, kyseinen yksilö on nyt saanut nimen. Kyseessä on Peziza domiciliana, eli
Domicile cup fungus tai tuttavallisemmin Common indoor mushroom. Vapaasti käännettynä "yleinen kotisieni".

Kyseessä on täysin vaaraton, myrkytön (joskaan ei suoranaisesti syötäväksi kelpaava) sienilajike, joka luotettavien nettilähteiden mukaan kasvaa mieluusti missä tahansa kosteassa ympäristössä kylpyhuoneesta olohuoneeseen ja on varsin tavallinen mm. joka puolella Pohjois-Amerikkaa - sekä nähtävästi Englannissa.

Tietysti helpottavaa kuulla. Ja onhan se kiva tietää, kenen kanssa kylpyhuoneensa jakaa.

Vaan olen silti sitä mieltä että kasvattaisin mieluummin sieneni puutarhassa kuin ammeen alla. Ja "yleinen kotisieni"?!? Onko suomalainen yltiöhygienia todella johtanut siihen, että kansalaiset ovat vieraantuneet sellaisista normaaleista luonnoilmiöistä kuin sienikasvustosta olohuoneen nurkassa? Eläköön suomalainen rakennusteollisuus! Olkaamme ylpeitä tästä tietämättömyydestä!

Jos metsään haluat mennä nyt...

Kesä on tullut

...ja grillikausi on avattu. Monena iltapäivänä aurinko on paistanut niin kuumasti, ettei omassa pihassa kykene istumaan kuin korkeintaan tunnin, pari. Leikattu nurmikko tuoksuu vihreältä ja tuoreelta ja jopa hyttyset ovat heränneet. Ah kesä!

Vappua juhlittiin hieman ennenaikaisesti huhtikuun viimeisenä viikonloppuna Lontoossa. Lämpötila nousi Hampsted Heathin viheriöllä lähemmäs hellelukemia ja joka puolelta kuului tuttu puheensorina. Lontoon suomalaiset järjestävät vuosittain vappupiknikin, joka on kaikin tavoin verrattavissa kesäkauden avajaisiin Ulliksella tai Vartiovuorenmäellä. Tunnelma oli hilpeä, ja ruokaa ja juotavaa oli, kuten tavallista, yllin kyllin liikaa.





Suomi-teemaa jatkettiin vielä Lborossakin. Vappuaatto kului Student Unionilla "International Day" -tapahtumassa. Naapurikojun intialaisia oli paikallinen ravintola sponsoroinut koristein ja lämpimin ruuin. Itse saimme selvitä kotitekoisilla karjalanpiirakoilla (joista kyllä kaikki kunnia Susannalle!), salmiakeilla ja kaikella sillä, mitä sinisestä paperista sai teipin ja saksien avulla aikaan. Lohduttauduimme sillä, että suomalaisuuden ydintä on kuitenkin aistikas pelkistäminen ja selkeä muotoilu.

Kotona kukin kämppiksistä on vuorollaan tarjonnut oman maansa herkkuja: dalia ja tikka masalaa, spagetti carbonaraa ja tiramisua sekä saksalaisia, rasvassa paistettuja taikinamöykkyjä (kyllä niillekin varmasti on joku paremmin myyvä nimi). Nyt oli suomalaisen illan vuoro. Tällä kertaa menu koostui venäläisistä ja ruotsalaisista vaikutteista, tarjolla oli nimittäin:

Suolakurkkuja, crème fraichea (Sainsbury's ei myynyt smetanaa), sipulisilppua ja hunajaa. Ruokajuomana snapsi nautittuna juomalaulun kera.

* * *

Suomalaisia lihapullia (quorn-taikinasta; vegetaarisia), perunamuusia, karpalohyydykettä ja ruisleipää ja voita. Ruokajuomana valinnan mukaan viiniä tai maitoa.

* * *

Ahvenanmaan pannukakkua, lakkahilloa, tuoreita vadelmia ja vaniljajäätelöä. Rohkeimmille salmiakkia.

Ylpeänä voin todeta, että jopa Intian tuhatvuotisen ruokakulttuurin kasvatti Konark oli vaikutettu suomalaisesta ruoasta. Saksalainen Felix puolestaan tyhjensi yksinään salmiakkikulhon - hyvä että nekin maistuvat sentään jollekulle. Loppuilta kuunneltiin tippa silmäkulmassa M.A. Nummista ja Juicea. Ehkä koti-ikävä sentään hiukan vaivaa.

Valokuvia

Olen lisäillyt muutamia valokuvia vanhoihin teksteihin, mutta ei sinne oikein mahdu tarpeeksi. Tässä siis sekalainen kuvamaraton:

Cambridge

Birminghamista
































Sammakko Fredrik Streetillä. Selvästi kiusaantunut äkillisestä julkisuudesta.

Sieniä ja papuja

Täytyy oikein juhlistaa legendaarista aamua, meillä on putkimies talossa!

Sitten taustoja... Yläkerran vessa on siis viimeiset kuusi viikkoa viihdyttänyt meitä huuhtelemalla altaan omatoimisesti kaksi-kolme kertaa minuutissa. Sisäsiistin kissan ymmärrän, mutta että vessa! Samaiset kuusi viikkoa olemme kukin vuorotellen soitelleet Ramille (vuokraisäntä) ja Jaylle (talonmies) ja pyytäneet heitä tilaamaan putkimiehen, mutta ilmeisesti asia oli niin kiusallisen epäolennainen, etteivät pyynnöt johtaneet oikein mihinkään tulokseen.

Epäolennainen pikkuasia olivat tietysti myös Simonin kattohuoneen kaihtimet, joita hän on odottanut nyt jo kolmatta kuukautta. Olemme koko porukka saaneet jo monet makeat naurut kun mihin tahansa hoitamattomaan asiaan joku on ehdottanut: "Soitetaan Ramille!".

Ongelma lähti viimein ratkeamaan, kun Konark esitteli kylpyhuoneesta löytämänsä lemmikin. Kylpyammeen ja lattian välistä kasvoi ilmielävä, uskottavasti ruttuinen vaaleanruskea sieni, kokoluokkaa 7 cm. Väittäisin, että sen luokan kasvia ei voi enää kutsua "fungus":ksi; kyseessä oli ilmiselvä "mushroom". En valitettavasti ehtinyt tallentaa näkyä kameralle, mutta voin vakuuttaa, että se oli komea! Jay hälytettiin paikalle, kylpyammeen alta löytyi vuoto ja nyt, NYT meillä on ihan oma putkimies korjaamassa ensin sen kylpyammeen ja sen jälkeen yläkerran vessan. Ja kun muutenkin on juhlan aihetta, Jay toi Simonin kaihtimet! Ei niitä sentään ole asennettu vielä, mutta ovatpahan hienosti näytillä olohuoneen nurkassa.

Olen ollut sitä mieltä, että jokaisen tämän talon asukkaan pitää aktiivisesti pitää huolta, ettei kukaan enää missään tilanteessa suosittele CBSLettings-yhtiötä kenellekään, mutta nyt saatankin joutua muuttamaan mieltäni...

Mitä kommuuniasumiseen tulee, täytyy myöntää että olen ollut iloisesti yllättynyt. Onhan se selvää, että kun talossa asuu poikamiehiä, keittiö on aina välillä sen näköinen. Ja olohuone. Ja kylpyhuone. Mutta toisaalta se on aika mukavaa, kun on koko päivän istunut yksinään koneen ääressä ja jokainen kotiin tulija käy vuorollaan koputtelemassa oveen sanoakseen "hi". Välillä katsotaan porukalla leffoja ja pelataan pokeria tai PlayStationia. Viimeksi taloon muuttanut Felix toi juuri tyttöystävänsä, joten nyt meitä on yhteensä seitsemän - talossa, joka on kunnallisen kaavoitusviraston (tms?) mukaan suuniteltu kahdelle asukkaalle. Vaan mikäs sen mukavampaa, kyllä me tänne mahdumme!

Pääsiäistä

Korkkasin kevättakin. Lämpötila kohosi lähemmäs 15 astetta ja lapset söivät jäätelöä katukiveyksellä. Metsänpohjassa kukkivat leskenlehdet ja kampuksella voikukat. Kaikki linnut laulavat ihan sekopäisinä, mustarastaat heti metsäkyyhkyjen jälkeen hyvinä kakkosina. Ja britit pukeutuvat - kuinkas muuten - toppeihin ja rantaläpsyköihin.

Palasimme juuri Beatlesin kotikaupungista Liverpoolista. Kiitos Helin vieraanvaraisuuden majoituimme viikonlopun kotoisassa kaksiossa aivan keskustan tuntumassa. Katsastamassa käytiin paitsi keskusta kävelykatuineen ja kiinalaiskortteleineen sekä tietenkin kampus, myös paikalliset katedraalit, jotka kumpikin ovat valmistuneet 60-70 -luvuilla, mutta vain toisesta niistä sen näkee päältäpäin. Katsokaa vaikka: kuvat 7 vs. 8. Mikä lie suuruudenhulluus seurakuntiin iskenyt, kun halusivat kasata kaksi tuon kokoluokan kirkkoa ihan vieri viereen ja samaan aikaan.

Matkan Beatles-osuus toteutettiin istumalla bussi-kiertoajelu "Magical Mystery Tour", jota voi kyllä suositella muillekin Liverpoolin matkaajille. Ajelun aikana katsastettiin kunkin Beatlen varhainen kotiovi (aika monessa asunnoista asuu nykyisin ihan tavallisia ihmisiä, mikä teki valokuvaamisesta puolin ja toisin hieman kiusallista) sekä "radiosta tutut" Strawberry Fields -lastenkoti ja Penny Lane -katu. Varsinkin jälkimmäinen oli erityisen sympaattinen: liikenneympyrän keskellä on tosiaan edelleenkin pieni katosrakennus ja kulmassa on parturi ja pankki (Lloyds). Näin tehdään arkipäivän lyriikkaa: "Ennen Mannerheimintiellä ajoi viitonen, silloin ilma oli enemmän lyijypitoinen. Nyt Mannerheimintiellä on varikko..." Tai "In Penny Lane there is a barber showing photographs... On the corner is a banker with a motorcar... Behind the shelter in the middle of a roundabout..."


Takaisin asiaan, kierroksen päätteeksi piipahdettiin Covern Clubilla, jolla Beatlet olivat esiintyneet kolmattasataa kertaa ennen varsinaista läpimurtoaan. Kaikkiaan kierros teki vaikutuksen - ehkä juuri siksi, että Beatles on niin voimakkaasti mystifioitu, ettei muusikoita ole oikein osannut ajatella yksilöinä. Kaupunkia katsellessa kävi jotenkin ymmärrettävämmäksi, että suuri ja mahtava Beatles olikin joukko ihan keskenkasvuisia - tosin kyllä lahjakkaita koulupoikia, jotka soittivat ameriikkalaista rokkia, koska kaupunki ei tarjonnut juurikaan muita virikkeitä. Ja sama lievästi epämiellyttävä savun ja kaasun haju leijailee tiilisissä työläiskortteleissa edelleen, niin Liverpoolissa kuin Loughborough'ssakin, mutta erityisesti Loughborough'ssa. Voi kun edes jotkut asiat muuttuisivat!